Tekijät
Pessi Levanto on laaja-alainen säveltäjä ja pianisti. Hän on säveltänyt musiikkia useisiin pitkiin teatterielokuviin sekä kymmeniin lyhytelokuviin ja dokumentteihin. Levannon sovitus- ja sävellystuotanto vaihtelee a cappela-sekstetistä sinfoniaorkesterin kautta big bandiin. Hän on ollut tuottajana, sovittajana, säveltäjänä sekä sessiomuusikkona kymmenillä levyillä niin jazz- rock kuin klassisenkin musiikin saralla ja julkaissut kahdeksan omaa albumiaan. Hän on ollut kaksi kertaa JazzEmma-palkintoehdokkaana. Levanto toimi Uudenmaan läänintaitelijana vuosina 2000-2004.
Taidehistorioitsija Marjatta Levanto on pitkän linjan taidekasvattaja, jonka toiminta on vuosikymmenet suuntautunut lasten ja nuorten perehdyttämiseen taiteeseen. Lukuisat tälle ryhmälle kohdistetut taidekirjat ja näyttelyt ovat tuoneet tekijälleen niin Lastenkulttuurin valtionpalkinnon kuin valtionpalkinnon nuortenkirjallisuuden osalta. Myös Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto ja Tietokirjailijoiden Kirjapöllö -palkinto perustuivat lasten ja nuorten taidekasvatuksen saralla tehtyyn työhön.
Taiteilija Julia Vuori on tullut suurelle yleisölle tunnetuksi Helsingin Sanomien Nyt-liitteen Sika-sarjakuvistaan ja samassa lehdessä seikkailevasta Jänis-hahmostaan. Marjatta Levannon kanssa tehtyjen lasten ja nuorten taidekirjojen kuvittajana hänen eläinhahmonsa ovat levinneet laajalle nuorten lukijoiden käsissä. Kuvitusten sarjaa täydentävät Sylva ry:lle luotu Tapiiri-hahmo sekä osallistuminen Ulkoministeriön Vuosituhattavoitteet -kampanjaan paremman elämän puolesta köyhyyden vähentämiseksi maailmassamme. Vuori on vastaanottanut työstään Rudolf Koivu-palkinnon, Nuori Suomi-palkinnon ja Kritiikin kannukset.
Pekka Piippo on liikemerkki- ja julistesuunnittelullaan toistuvasti kansainvälisesti palkittu graafinen muotoilija. Hän on suunnitellut myös useita postimerkkejä Suomen Postille. Hän on ilmetoimisto Hahmon perustaja ja partneri. Toimiston käsialaa ovat mm. Ideaparkin ja Musiikkitalon visuaaliset ilmeet. Suunnittelijan yhteistyö Marjatta Levannon kanssa on alkanut vuonna 2001, Ateneumista kertovalla kosketusnäyttöprojektilla "Kosketus Ateneumiin". Piipon ja Levannon yhteistyö on vaikuttanut vahvasti Hahmon toimintamalleihin: hyvin tehty muotoilu ottaa huomioon ihmisten erilaiset tarpeet.